Pori Organ -festivaali alkoi 10.6. Porin Filharmonisen kuoron sekä kirkon urkurin, Juhani Romppasen konsertilla.

Ensimmäinen puoliaika

Konsertin ohjelma käsitti ranskalais-romanttisen urkumusiikin kultakauden, 1800-luvun lopun musiikkia sekä uutta, David Briggsin säveltämää kuoromusiikkia.

Konsertti alkoi urkuri Juhani Romppasen esittämällä säveltäjä-urkuri Charles-Marie Widorin kolmannella urkusinfonialla (Symphonie III pour Grand Orgue op. 13 no. 3). Tämä viisiosainen sinfonia sai lopullisen muotonsa vuonna 1901. Widorilla oli tapana viimeistellä ja täydennellä sinfonioitaan ensimmäisen painoksen jälkeen. Tämä antaa urkureille mahdollisuuden valita, minkä version esittävät. Romppanen oli valinnut viimeistellyn version, jossa ei ole vuoden 1872 version Fuugaa.

Charles-Marie Widor (1844-1937) toimi St. Sulpice -kirkon urkurina vuodesta 1870 vuoteen 1933, jolloin hän jäi eläkkeelle toimittuaan urkurina 63 vuotta. St. Sulpice -kirkossa on kuuluisan ranskalaisen urkujenrakentajan Aristide Cavaillé-Collin magnum opus, 101-äänikertainen viisi sormioinen urku, joka valmistui vuonna 1862. Widoria pidetään romantiikan ajan urkusinfonian isänä. Hänen tuotantonsa käsittää kymmenen urkusinfoniaa, messuja sekä huomattavan määrän kamarimusiikkia, jossa urut ovat mukana.

St. Sulpicen urkujen soittopöytä, jonka ääressä Charles-Marie Widor sävelsi sinfoniansa.

Ensimmäisen puoliajan lopuksi kuulimme George Thomas Thalben-Ballin Elegian uruille, joka toimi välittäjänä David Briggsin teokseen Marche Episcopale. Tämä teospari toimi loistavasti yhdessä ja Romppanen siirtyi teoksesta toiseen ”attaca” (lat. hyökäten), ilman totuttua hengähdystaukoa.

Toinen puoliaika

Väliajan jälkeen Porin Filharmoninen kuoro kipusi ”lauteille”. Kuoron esiintyminen yhdessä Juhani Romppasen kanssa oli luontevaa ja tarkkaa, kiitos kuorokapellimestari Ognian Vassiljevin. Ohjelmassa oli kaksi David Briggsin säveltämää kuoro-urku -teosta. Ensimmäinen niistä oli viisiosainen messu, joka oli sävelletty Pariisin St. Sulpice -kirkolle. Teoksessa oli lyyrisiä sopraano-osuuksia, jotka esitti varmalla otteella Musiikkitalon kuoron sopraanojen äänenjohtaja, Sasha Vassiljeva.

Kuoro oli parhaimmillaan toisessa, psalmiin 150 perustuvassa ilolaulussa, jossa kuoro sai ”päästää täysillä”. Urkujen mielenkiintoiset säestyskuviot olivat koukuttavia kuulijalle. Jalkiossa toistuva obligato johdatti sävelmaailmaa modulaatioin kohti seuraavia käänteitä.

Kirjoittajana ja valokuvaajana toimii Kristian Saarinen